Vanha viisas intiaanimies joka kävi meitä opettamassa muutamina kesinä,  on sanonut että kaikkein tärkeintä maailmassa on rakkaus, nöyryys ja kiitollisuus. Se on niin totta, jos sisäistämme nämä 3 asiaa niin olemme pitkällä henkisellä tiellämme. Siinä sitä on opettelua, koko ihmisen iäksi. Jokainen ihminen on varmasti (toivottavasti) kokenut rakastumisen. Ihana juovuttava tunne joka tempaisee jalat alta. Onnekseen se ei kestä kovin kauaa, miten sellaisessa olotilassa pystyy tekemään mitään järkevää tai saamaan mitään asioita hoidettua. Mutta sen jälkeen seuraa tärkeämpi osuus, rakastaminen. Se vaatii jo tahtoa, niinä huonoinakin päivinä pitäisi jaksaa rakastaa. Jokaisessa parisuihteessa tulee hankalampia vaiheita, ärsyttäviä aikoja, mutta jos vain sitkeästi jaksaa niin ihan varmasti helpottaa.( Eri asia on tietenkin narsistiset suhteet, väkivaltaiset suhteet.) ja sen jälkeen on taas hyvä olla yhdessä, helppo rakastaa, kunnioittaa toista, ilman kunnioitusta ei voi mielestäni toista aidosti rakastaa.

Mutta ehkäpä kaikkein korkein rakkauden muoto on pyyteetön rakkaus. Silloin kun ei odoteta tuolta toiselta ihmiseltä mitään, ei vastarakkautta, ei mitään palkkiota siitä että annan sinulle rakkauttani. Hyväksytään tuo toinen ihminen virheineen ja vikoineen, ei odoteta häneltä tietyntyyyppistä käytöstä, sitten kun teet näin ja näin niin sitten minä rakastan sinua, oikein kovasti. Ei yritetä muuttaa tuota toista ihmistä, kunnioitetaan häntä juuri sellaisena kuin hän on. Äidin ja lapsen välinen rakkaus on sellaista, lapsi on aina vanhemmilleen rakas, vaikka hän ei eläisikään sellaista elämää kuin me saattaisimme haluta, niin silti rakastamme häntä. Miksi me ylipäätään oletamme muiden elävän sellaista elämää kuin me haluamme, jokaisella meillä on omat oppiläksymme tässä elämässä eikä ole hyväksi estää toista oppimasta.

Nukkumaan käydessä tai meditoidessa voi lähettää rakkautta toiselle ihmiselle, ajattelee jokaista lämmöllä ja lähettää rakkautta ajatuksissaan hänelle, vanhemmille, lapsille, sisaruksille, ystäville, sukulaisille ja myös hänelle joka ei mielestämme ansaitse rakkauttamme, varsinkin hänelle, tulee mielenkiintoisia tuloksia. Kokeilepa!